Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret rikospaikalla
Heitin keskusteluun ajatuksen: mikä on nuorisotilojen perimmäinen tarkoitus? Virallinen vastaus tottakai on "järjestää nuorille mielekästä tekemistä", mutta onko se vain sitä? Median tapa käsitellä nuoria ongelmana (syrjäytymiskeskustelu, Alppilan tapaus, Kamppigate) höystettynä muun muuassa Vanhempainliiton sota-aika- ja kieltolakisanastoa surutta hyödyntävällä kampanjalla välittää nuorille selkeän viestin, ettei nuoria haluta julkisille paikoille, vaan heitä tulee valvoa suljetuissa tiloissa, kunnes he näyttävät niin paljon aikuisilta, ettei heitä erota keski-ikäisistä.
"Siis että jos vaikka vanhukset kokoontuu S-markettiin juttelemaan, ei me aleta miettiä missä on vanhustyöntekijät tai kouluteta kaupan myyjiä kohtaamaan vanhuksia." (-Jaana Kellosalmi, johtava erityisnuorisotyöntekijä, Tuusula)
Ilmiö ei ole uusi. Koko ihmiskunnan historian ajan uutta sukupolvea on pidetty rappiollisena ja vähintäänkin arveluttavana. Perusta tälle ajattelulle löytyy ihmisen psykologiasta: tultuaan tiettyyn ikään ihmisellä on tapana hirttäytyä tiettyihin ajatuksiin ja toimintamalleihin, ja näiden kyseenalaistaminen aiheuttaa voimakkaan vastareaktion. Onko nuorten "ulkonaliikkumiskiellon" vaatimiseen siis syynä yksinkertaisesti vain nuorten tapa viettää aikaa eri lailla kuin vanhemmat sukupolvet? Entä onko nuorten ongelmien korostaminen vain aikuisten tapa purkaa menetettyä nuoruuttaan? "En todellakaan haluaisi olla nuori, kun ovat noin kamalan holtittomia ja meluavat joka paikassa."
Ehkä juuri tästä syystä myös nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajat ovat melko nuoria, suurin osa alle 40-vuotiaita. Ajatuksellinen kuilu ei tuota ongelmia, ja työntekijöiden oma nuoruus ja vanhempien asenteet muistuvat vielä tuoreina mieleen. Heillä nuorisotyön taustafilosofia on oikea: nuorille tulee järjestää oikeasti mielekästä tekemistä, sosiaalisia kontakteja, modernia yhteisöllisyyttä ja turvallista hauskanpitoa. Toki olen tavannut myös vanhempia, osaavia ja mukavia nuorisotyöntekijöitä, mutta kärjistettynä asiat toimivat noin.
Ajatus nuorten rajoittamisesta nojaa sinäänsä luonnolliseen hoivaviettiin; pahassa ulkomaailmassa, jossa nuori voi kohdata päihteitä, väkivaltaa, rumaa kielenkäyttöä tai vaikkapa typeriä ajatuksia, ei parane nuoren yksin olla, tai tulee Turmiolan Tommi ja noutaa Kikan tai Keijon mukaansa. Samalla vanhemmat toki ovat kännissä kotona (10 litraa puhdasta alkoholia vuodessa per capita), puhuvat maahanmuuttajista ihmisarvoa loukkaavaan sävyyn tai pahimmassa tapauksessa hakkaavat toisiaan.
"Kyllä osa nuorista oikeasti käyttäytyy aika ajoin huonostikin." (-Arto Nätkynmäki)
Olet oikeassa, Arto, niin käyttäytyy. Mutta, mitä aikuiset sitten tekevät? Suurin osa rikoksista on aikuisten tekemiä. Suurimmassa osassa rikoksista aikuinen on myös uhri. Aikuiset huutelevat lastenrattaissa olevia neekerinpennuiksi, aikuiset toivovat nettifoorumilla toisin ajattelevan tulevan joukkoraiskatuksi tai surmatuksi, mahdollisimman julmalla tavalla tietenkin. Se, että nuoret tekevät rikkeitä, ei tee heistä alempia ihmisiä. Voisin jopa väittää, että käyttäytymisen malli tulee osittain myös kotoa. Nuoret myös tuomitsevat toisten nuorten rikokset, samalla lailla kuin aikuiset tuomitsevat toistensa teot. En näe tässä mitään eroa.
Pitäisikö nuorille määrätä siis ulkonaliikkumispakko? Tutustumista muihin ihmisiin ja kulttuureihin, avointa ajatusten vaihtoa, hauskanpitoa, erilaisia elämäntarinoita, kaikenlaisia ystävyyssuhteita ja vaaroja pieninä annoksina, jotta niistä oppii selviämään. Jos Vanhempainliitto kampanjoisikin: "myöhään liikkuminen ulkona satunnaisin väliajoin altistaa lapsesi tilanteille, joissa hän voi oppia puolustautumaan tai kieltäytymään", olisiko siinä mitään ideaa? Tynnyrissä kasvattaminen on suurempi vaara, kuin ulkona kuuden jälkeen liikkuminen. Näkeehän sen jo siitä, millaisia päätöksiä näiden "oman tiensä kulkijoiden" puolesta tehdään.
