Paperini siirtyivät tässä kuussa virallisesti Janakkalan Tervakoskelle, eteläisen Kanta-Hämeen puuhamaakylään. Vaikka olen ollut de facto janakkalalainen jo elokuun lopusta lähtien, koen itseni vieläkin tuusulalaiseksi, jokelalaiseksi ja uusmaalaiseksi, joka osaa VR:n lähiliikenteen vyöhykerajat ja -hinnat ulkoa, tai ainakin sinne päin. Postiluukusta pitäisi tulla Keski-Uusimaa eikä Janakkalan Sanomat ja rautatieasemalle on yli 8 km matkaa. Jokelassa mennään yöllä kattoo elokuvii ja syömää, Tervakoskella mennään kattoos yällä elokuvii ja syämää.
18.06.1995 klo 12:29 Jesse Tapani Kareiseksi myöhemmin kastettu poika näki ensimmäistä kertaa keinovalon Hyvinkään aluesairaalassa. Kuuden Hyvinkäällä asutun vuoden jälkeen oli Kareisten pian kuusihenkisen perheen aika muuttaa isompaan asuntoon, joka löytyi hyvältä tontilta Tuusulan Jokelasta. Siellä taistelin läpi peruskoulun ja tapasin suuren joukon ihmisiä, joista tuli mun kavereita, tuttavia ja ystäviä. Jokelan pienet piirit pitivät omistaan huolta ja temmelsinkin läpi varhaisteini-iän pienten suurten kriisien kavereitteni kanssa sen kummemmin murehtimatta siitä, että joskus pitäis elämällään tehdäkin jotain.
Ensimmäistä kertaa katselin Jokelan ulkopuolelle, kun lähdin Järvenpään lukioon opiskelemaan 2011. Sitä ennen lähes kaikki sosiaalinen ja muukin elämä liittyi jollain tapaa Jokelaan. Lisäksi Tuusulan nuorisovaltuusto ja rippileirit loivat mulle ensimmäistä kertaa tuusulalaisen identiteetin. Ne Hyrylän porvarit ja Kellokosken hullut ja maajussit olikin samaa porukkaa mun kanssa. Ensimmäinen tyttöystäväni oli Etelä-Tuusulasta ja kaveripiirini laajentui myös Järvenpään puolelle. Kuitenkin, samat piirit pysyivät ja monet jokelalaiset kaverit tunsivat mun järvenpääläiset ja tuusulalaiset tutut. Ei siis vielä mikään haaste kotiseutuidentiteetille.
Vuonna 2012 aloin seurustella nykyisen, tervakoskelaisen tyttöystäväni kanssa. Pari kuukautta ennen suhdetta meidän yhteinen tuttumme (joka taisi parittaa meidät) kysyi multa, että miksi suhde ei muka onnistuisi. Totesin, että Tervakoskelle on pitkä matka. Jokelasta matkaa on teitä pitkin noin 45 kilometriä ja julkisilla 1-1,5 tuntia, joten olin kyllä aika pahasti väärässä. Suhde siitä kuitenkin lopulta tuli ja aloin ravata Tervakoskella lähes joka viikko.
Tänä vuonna sain äitini lopulta suostumaan allekirjoittamaan avioeropaperit. Perheen talouden ollessa huonontunut lapsuudenkotiin jääminen ei ollut mitenkään mahdollista äidilleni ja meille neljälle lapselle, joten perhe jakautui kolmeen osaan. Kolmeen siksi, että viidelle ihmiselle on hankalampaa löytää asuntoa kuin neljälle. Kesäloma loppui, perhetilanne paheni ja lopulta päätin pakata laukkuni ja karata kotirintamalta väljemmille vesille. Äitini isän vaimo soitti minulle päivää ennen lähtöä ja sanoi, että voin auttaa äitiäni ja sisaruksiani paremmin kodin ulkopuolelta. Yösijan sain kolmen tunnin varoitusajalla Tervakoskelta, ja niin minä lähdin kohti uutta elämää matkalaukullinen tavaraa ja 10 euroa mukanani.
Samasta kylästä löytyi lopulta tässä kuussa pieni ja kodikas yksiö. Tervakoski muuttui väliaikaisesta yösijasta kodiksi, mutta aivot eivät ihan ehtineet muutokseen mukaan. Vieläkin Jokelassa käyskennellessä kaikki tuntuu hyvin tutulta ja turvalliselta, kodikkaaltakin. Lähes joka ainoaan paikkaan liittyy iso kasa muistoja, samaa ei voi sanoa Puuhamaasta, paperitehtaasta tai vaikkapa paikallisesta K-Marketista. Vaikka Tervakoskella ja Janakkalalla on hieno ja pitkä historia aina esihistorialliselta ajalta asti, silti jokin ei vain ole oikein nyt. Tätä voisi kutsua eräänlaiseksi koti-ikäväksi.
Nuorempana sitä tuli rääyttyä, kuinka hanurista Jokela oli ja kuinka urpoja sen asukkaat olivat. En malttanut odottaa sitä, että siitä tuppukylästä pääsisi ulos ja elämään "kunnon elämää" jossain aivan muualla. Tämän syksyn jälkeen ymmärrän kuitenkin sen, miksi niin moni ihminen muuttaa opiskelujen jälkeen vanhalle kotipaikkakunnalleen ja kasvattaa lapsensa siellä. Kotona kaikki on lähellä ja paikallaan ja isoa maailmaa on mukavampi tutkailla turvalliselta etäisyydeltä, omissa piireissä ja omalla maalla. Olen jo hieman lupaillut itselleni muuttavani 10 vuoden päästä takaisin Jokelaan, mutta aika näyttää mitä tapahtuu.
Mies voi lähteä kotoa, mutta koti ei lähde miehestä.
