Mun koti ei oo täällä

Paperini siirtyivät tässä kuussa virallisesti Janakkalan Tervakoskelle, eteläisen Kanta-Hämeen puuhamaakylään. Vaikka olen ollut de facto janakkalalainen jo elokuun lopusta lähtien, koen itseni vieläkin tuusulalaiseksi, jokelalaiseksi ja uusmaalaiseksi, joka osaa VR:n lähiliikenteen vyöhykerajat ja -hinnat ulkoa, tai ainakin sinne päin. Postiluukusta pitäisi tulla Keski-Uusimaa eikä Janakkalan Sanomat ja rautatieasemalle on yli 8 km matkaa. Jokelassa mennään yöllä kattoo elokuvii ja syömää, Tervakoskella mennään kattoos yällä elokuvii ja syämää.

18.06.1995 klo 12:29 Jesse Tapani Kareiseksi myöhemmin kastettu poika näki ensimmäistä kertaa keinovalon Hyvinkään aluesairaalassa. Kuuden Hyvinkäällä asutun vuoden jälkeen oli Kareisten pian kuusihenkisen perheen aika muuttaa isompaan asuntoon, joka löytyi hyvältä tontilta Tuusulan Jokelasta. Siellä taistelin läpi peruskoulun ja tapasin suuren joukon ihmisiä, joista tuli mun kavereita, tuttavia ja ystäviä. Jokelan pienet piirit pitivät omistaan huolta ja temmelsinkin läpi varhaisteini-iän pienten suurten kriisien kavereitteni kanssa sen kummemmin murehtimatta siitä, että joskus pitäis elämällään tehdäkin jotain.

Ensimmäistä kertaa katselin Jokelan ulkopuolelle, kun lähdin Järvenpään lukioon opiskelemaan 2011. Sitä ennen lähes kaikki sosiaalinen ja muukin elämä liittyi jollain tapaa Jokelaan. Lisäksi Tuusulan nuorisovaltuusto ja rippileirit loivat mulle ensimmäistä kertaa tuusulalaisen identiteetin. Ne Hyrylän porvarit ja Kellokosken hullut ja maajussit olikin samaa porukkaa mun kanssa. Ensimmäinen tyttöystäväni oli Etelä-Tuusulasta ja kaveripiirini laajentui myös Järvenpään puolelle. Kuitenkin, samat piirit pysyivät ja monet jokelalaiset kaverit tunsivat mun järvenpääläiset ja tuusulalaiset tutut. Ei siis vielä mikään haaste kotiseutuidentiteetille.

Vuonna 2012 aloin seurustella nykyisen, tervakoskelaisen tyttöystäväni kanssa. Pari kuukautta ennen suhdetta meidän yhteinen tuttumme (joka taisi parittaa meidät) kysyi multa, että miksi suhde ei muka onnistuisi. Totesin, että Tervakoskelle on pitkä matka. Jokelasta matkaa on teitä pitkin noin 45 kilometriä ja julkisilla 1-1,5 tuntia, joten olin kyllä aika pahasti väärässä. Suhde siitä kuitenkin lopulta tuli ja aloin ravata Tervakoskella lähes joka viikko.

Tänä vuonna sain äitini lopulta suostumaan allekirjoittamaan avioeropaperit. Perheen talouden ollessa huonontunut lapsuudenkotiin jääminen ei ollut mitenkään mahdollista äidilleni ja meille neljälle lapselle, joten perhe jakautui kolmeen osaan. Kolmeen siksi, että viidelle ihmiselle on hankalampaa löytää asuntoa kuin neljälle. Kesäloma loppui, perhetilanne paheni ja lopulta päätin pakata laukkuni ja karata kotirintamalta väljemmille vesille. Äitini isän vaimo soitti minulle päivää ennen lähtöä ja sanoi, että voin auttaa äitiäni ja sisaruksiani paremmin kodin ulkopuolelta. Yösijan sain kolmen tunnin varoitusajalla Tervakoskelta, ja niin minä lähdin kohti uutta elämää matkalaukullinen tavaraa ja 10 euroa mukanani.

Samasta kylästä löytyi lopulta tässä kuussa pieni ja kodikas yksiö. Tervakoski muuttui väliaikaisesta yösijasta kodiksi, mutta aivot eivät ihan ehtineet muutokseen mukaan. Vieläkin Jokelassa käyskennellessä kaikki tuntuu hyvin tutulta ja turvalliselta, kodikkaaltakin. Lähes joka ainoaan paikkaan liittyy iso kasa muistoja, samaa ei voi sanoa Puuhamaasta, paperitehtaasta tai vaikkapa paikallisesta K-Marketista. Vaikka Tervakoskella ja Janakkalalla on hieno ja pitkä historia aina esihistorialliselta ajalta asti, silti jokin ei vain ole oikein nyt. Tätä voisi kutsua eräänlaiseksi koti-ikäväksi.

Nuorempana sitä tuli rääyttyä, kuinka hanurista Jokela oli ja kuinka urpoja sen asukkaat olivat. En malttanut odottaa sitä, että siitä tuppukylästä pääsisi ulos ja elämään "kunnon elämää" jossain aivan muualla. Tämän syksyn jälkeen ymmärrän kuitenkin sen, miksi niin moni ihminen muuttaa opiskelujen jälkeen vanhalle kotipaikkakunnalleen ja kasvattaa lapsensa siellä. Kotona kaikki on lähellä ja paikallaan ja isoa maailmaa on mukavampi tutkailla turvalliselta etäisyydeltä, omissa piireissä ja omalla maalla. Olen jo hieman lupaillut itselleni muuttavani 10 vuoden päästä takaisin Jokelaan, mutta aika näyttää mitä tapahtuu.

Mies voi lähteä kotoa, mutta koti ei lähde miehestä.

Ylpeydellä hetero

Näin aluksi aiheeseen sopiva varoitusvideo:

Ja sitten asiaan. Taas sosiaalisessa mediassa kohistaan, kun muutama homofobinen höyrypää on päättänyt lähteä sotajalalle homouden tyrkyttämistä vastaan: Hetero Pride Finland. Tämä sorrettu heterokansa lähtee siis yhtenä rintamana puolustamaan oikeuksiaan heidän elintilaansa hamuavia homoja, vihreitä, ulkomaalaisia, kasvissyöjiä ja ihanvittukaikkia vastaan. Viholliskuva on helppo laatia: se käsilaukku toisessa ja homo toisessa kädessä kulkeva "kakkaluukun paukuttaja" on siihen syyllinen. Ennen ei tuollaisia ollut, vaan mies oli mies, nainen oli nainen ja lapset tehtiin pirtin sohvalla lauantai-iltana saunan jälkeen. Nih!

Tämän ryhmän jäsenten logiikka hipoo huikeudessaan suomalaista poliittista päätöksentekoa. He näyttävät pelkäävän jotain mystistä voimaa yhteiskunnan taustalla, joka ajaa homoutta ja homouden agendaa eteenpäin. Gay Pride on heidän mielestään (tottakai) täysin saatanasta, homojen pitäisi mennä "takaisin kaappiin" ja pitää "mieluummin turpansa kiinni". Osaa porukasta näyttää siis vain puhtaasti ärsyttävän ihmisten erilainen seksuaalinen suuntautuminen.

Eräs homoseksuaali kirjoitti ryhmän sivuille hyvin argumentoidun perustelun sille, miksi tällaista kulkuetta tarvitaan. En tiedä sammutetaanko bensalla liekkejä, mutta kirjoituksessa on pointti. Gay Pride näyttäytyy monien silmiin irvokkaana freakshow'na, ja herättää ulkopuolisissa paljon vastenmielisyyttä. Vai mitä mieltä voi olla siitä, että tasa-arvoista avioliittolakia argumentoidaan kulkueessa megafoniin sanoilla "ettekste vittu tajuu?!?!?1!1!1!?" Sanojana oli tottakai hyvinkin stereotyyppinen kimeä-ääninen homoseksuaali. Sen voi rinnastaa siihen, että karjalalippispäiset lihavat miehet vyölaukkujen, sandaalien ja valkoisten sukkien kanssa lähtisivät barrikadeille heterouden puolesta.

Gay Priden tulisi uudistua irvokkaasta friikkigalleriasta, ja osoittaa että suurin osa homoseksuaaleista on aivan tavallisia ihmisiä, eivätkä suinkaan käytä nahkastringejä tai rekkamiehen varusteita arkena. Tapahtuma on kuitenkin suurin homoseksuaalisuuden näyteikkuna, ja nykytapahtuman antama kuva herättää hyvinkin voimakkaita vastareaktioita. Vaikka homoja vihataan ja tullaan vihaamaan aina, tarpeeton provosointi on vain lapsellista, ja vaikeuttaa homojen yhteiskunnallisten ja sosiaalisten ongelmien korjaamista.

Homojen näkyvyys televisiossa on kaksiteräinen miekka. Toisia ärsyttää liiallinen (stereotyyppisen) homouden tunkeminen televisioon, mutta esim. Salkkarit käsittelee homoutta todella asiallisesta näkökulmasta. Tietoisuuden lisääntyminen on hyvä asia, mutta jos käsilaukkuglitterkynsilakkahomoutta hierotaan naamaan, en ylläty voimakkaan homofobisista äänenpainoista.

Seksuaalisuutta käytetään liikaa raja-aitana. Homohan ei voi olla kenenkään heteron kaveri (ainakaan samaa sukupuolta olevan) kanssa. Ei vaan voi. Saattaa esimerkiksi saunaillassa tulla yllätys takaapäin, koska homothan eivät pysty hillitsemään seksuaalista vinoutumaansa... 

Mitä jos keskusteltaisiin asioista niin, ettei omaa seksuaalista suuntautumistaan ylikorosteta, luoda sille stereotyyppinen julkikuva ja/tai pidetä ainoana oikeana, vaan tunnustettaisiin ihmisten yhdenvertaisuus yksilöinä, ei homogeenisinä (pun intended) ryhminä?

Vaikute: Minne matka, kirkko?

Hei, ja anteeksi pienestä radiohiljaisuudesta. Vaikutteella oli hieman säätöä sivustonsa kanssa, mikä viivästytti kolumnini julkaisua. Nyt voit kuitenkin lukea sen täältä.

Miksi minä olen mustavalkoinen?

"Kaikki parhaat, kaikki naiset ne on Turuust!"

Perjantaina pääsen lähes neljän kuukauden piinasta, kun XX Pitsiturnaus pyöräyttää TPS:n kauden käyntiin. Tämän jälkeen luvassa on harjoitusmatsi Euroopan parasta seuraa, Pietarin SKA:ta vastaan ja European Trophyn lohkopelejä. Kauden ensimmäinen pelimatkani suuntaa 6.9. pelattavaan Tappara-TPS-peliin.

Moni haluaisi kysyä, miksi. Miksi minä, keskiuusmaalainen opiskelija, kannatan turkulaista jääkiekkoseuraa, ja olen valmis sijoittamaan siihen satoja euroja vuodessa? Miksi seuraan jokaista peliä jota pystyn, vaikka turpaan tulisi niin, että heikompaa hirvittää? Miksi minä saan vahvoja tunnereaktioita niinkin henkisesti ja fyysisesti kaukaisesta asiasta kuin HC Turun Palloseura?

Historiani TPS-kannattajana on jo lähes kymmenvuotinen. Tarkkaa kannattajuuden alkuaikaa en osaa arvioida, mutta ensimmäinen sysäys kohti nykytilaa oli parhaaseen lapsuudenystävääni tutustuminen toisella luokalla. Hänen sukulaisiaan on pelannut TPS:ssä ja toiminut taustaorganisaatiossa, esimerkiksi nykyinen urheilutoimenjohtaja Ari Vuori. Karvain urheilumuisto lapsuudestani on 9-vuotiaana koettu karvas tappio, kun Oulun Kärppien puolustaja Ari Vallin ratkaisi mestaruuden TPS:ää vastaan jatkoajalla keväällä 2004.

Minulle kannattajalle suurimman fiiliksen herättää kuuluminen porukkaan. Tai vielä enemmän kuulumattomuus niihin yleisimpiin porukoihin (esimerkiksi Jokereiden, HIFK:n ja HPK:n kannattajat). Sytyn eniten silloin, kun vierashallissa omilleni buuataan raivoisasti heidän astellessaan jäälle. Joskus tämän asetelman päätteeksi poistun voittajana tuhansien vastustajien keskeltä, joskus häivyn vitutuksen kourissa, kun vastustajan maalilaulu soi päässä ja kenttätapahtumat muistuttivat meikäläisen sählymatsia pikkuveljeä vastaan. Kyse on siis eräänlaisesta "mun kaverit on parempia kuin sun kaverit" -asenteesta, varsinkin kun TPS-kannattajuudesta saa sikaa vieläkin tuttavilta.

Penkkiurheilulajina jääkiekko on täydellinen. Sopivasti vauhtia, fyysisyyttä, taitoa ja näyttävyyttä. Suomalaisissa jäähalleissa tunnelma on todella tiivis, ja välillä pienimmissäkin halleissa tunnelma on loistava lokakuunkin runkosarjaväännöissä. Tähän yhdistettynä esimerkiksi kevään 2010 finaalisarjamuistot HPK:ta vastaan, 90-luvun kilpailu Jokereiden kanssa tai HIFK:n brändi, jonka peilikuva TPS on, ja fiilis ei paljoa paremmaksi muutu. "Kuningaslaji" jalkapallo on minulle aivan liian flegmaattista, vaikka seuraankin arvokisojen ratkaisupelit ja Turun paikalliskamppailut, eivätkä muutkaan joukkuelajit pääse lähellekään sitä intensiteetin ja teknisyyden tasapainoa, mitä jääkiekko edustaa.

Jokainen ihminen tarvitsee elämäänsä jotain, mikä tuo iloa pimeisiin, suomalaisiin syysiltoihin. Toisille se on urheiluharrastus, toisille dokaus, toisille tietokonepelit, toisille irtosuhteet ja toisille jotain aivan muuta. TPS:n pelipäivä on minulle mahdollisuus irtautua hetkeksi arjesta ja istahtaa television tai tietokoneen ääreen tai jäähallin istuimelle, ja katsoa kun minun porukkani taistelee 60 minuutin ajan voitosta toista porukkaa vastaan. Vaikka se voi kuulostaa typerältä, ja perusidealtaan varmasti onkin, se tauottaa arkeani ja tekee elämästäni paljon kokemusrikkaampaa. Jos elämäsi on tylsää, mene lätkämatsiin ja valitse puolesi. Lupaan, että opit nauttimaan siitä hetkessä.

On vain yksi, meidän Tepsi!

Miksi minä Tahdon?

Huhhuh, pitäiskö mennä Hunksien sivuille tutkailemaan fiiliksiä?

Olen allekirjoittanut Tahdon 2013 -kansalaisaloitteen. Tynnyrissä eläville tiedoksi: aloite kannattaa sukupuolineutraalia avioliittoa. Ei sinäänsä sen kummallisempaa, ainoastaan vihittävien sukupuolet voivat olla samoja.

Mutta... Silti lähes puolet kansasta vastustaa aloitetta. Itsessään hyvin marginaalinen asia, joka koskee vain noin 0,5-2 prosenttia väestöstä (riippuen tutkimuksesta) on noussut koko kansan puheenaiheeksi. Asia herättää hyvin vahvoja mielipiteitä, ja perusteluja haetaan milloin Raamatusta ja milloin itselle sopivasta tieteellisestä tutkimuksesta. Vielä väitetään ettei toisten ihmisten yksityiselämä kiinnosta...

Miksi minä kannatan? Lähdetään liikkeelle laajalti myönnetystä oletuksesta: homo on homo eikä muuksi muutu. Aslan ry tai Päivi Räsänen voi protestoida ihan rauhassa. Vaikka homous olisi lääketieteellinen häiriö (millaiseksi sitä ei ole todistettu), homo ei siitä "parane" ja kykenee joka tapauksessa elämään normaalia elämää. Miksi siis kieltäisimme homoilta yhden elämän tärkeimmistä peruspilareista; oikeuden mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa?

Uskontonäkökulmasta asia hankaloituu: islam, kristinusko ja juutalaisuus pitävät homoseksuaalisuutta yksiselitteisesti syntinä. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa uskonnon ei kuitenkaan tule vaikuttaa lainsäädäntöön. Ja ennen kuin kommenttiosaston uskikset innostuvat: ihmisoikeudet eivät ole ainoastaan kristillinen arvo, vaan ihmisen lajityypillisen moraalikoodiston tuotos, joka takaa lajin kyvyn selviytyä. Lainsäädännön tulee perustua uskontoneutraalille moraalille, järjelle ja tieteelle. Uskontoneutraalilta kannalta ei ole mitään pätevää moraalista syytä olla kannattamatta sukupuolineutraalia avioliittoa.

Sukupuolineutraali avioliitto loukkaa yhtä paljon avioliittoa kuin homoseksuaalinen parisuhde tavallista parisuhdetta. Monet heterot menevät naimisiin ties kuinka heppoisin perustein ja monta kertaa, mutta mikään heteroseksuaalin teko ei taida olla niin kauhistuttava kuin kahden miehen tai naisen välinen, elinikäinen rakkausavioliitto ilman hyväksikäyttöä, väkivaltaa tai syrjähyppyjä. Minun logiikkaani tämä ei mahdu, mutta moni vastustaa sukupuolineutraalia avioliittoa juuri tällä pyhyysargumentilla. Valitettavasti nyky-yhteiskunnassa avioliitto on vain juridinen sopimus, vaikkakin romanttinen ja kaunis sellainen.

Pakko myöntää, onhan aviomiehen tai -vaimon elämä välillä melko annelista. Miksi siis päästäisimme homot pälkähästä tuhansia vuosia vanhojen kirjojen tai ennakkoluuloisten asenteiden perusteella? Perkele, minä tahdon aviohelvetin kaikille, oppivatpahan arvostamaan kavereitaan, työelämää ja vapaa-aikaa!

Viinan perkele

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen ilmaisi tahtonsa nostaa alkoholin hintaa ja vaikeuttaa sen saatavuutta, sillä suomalaiset juovat hänen mielestään aivan liikaa. Hänen logiikkansa mukaan tämä vähentäisi alkoholin haittoja Suomessa, kuten kieltolakikin silloin aikoinaan. Eikun hetkinen...

Otetaanpa syyniin alkoholistit, kohderyhmä jota kohtaan nämä toimenpiteet tarkoitetaan, mikäli en aivan väärin käsittänyt. Ministeri Huovinen on kummallisen naiivi ajatellessaan, että alkoholistia kiinnostaisi ollenkaan addiktionsa kohteen hinta. Voin kertoa, että ei kiinnosta. Niin kauan kun alkoholia myydään edes vartti päivässä, alkoholisti ostaa. Tai jos ei myydä, niin haetaan Virosta tai hankitaan pimeänä. Alkoholin hinnan nosto heikentäisi myös alkoholistien perheiden taloutta entisestään, ja täten kurjistaisi vielä lisää perheenisän tai -äidin sairauden todellisten uhrien asemaa. Alkoholisti on valmis vaikka varastamaan lapseltaan saadakseen viinaa, eikä siinä veronkorotukset paljoa paina.

Muutos koskisi suurimmalta osin kohtuukäyttäjiä, jotka jo nyt juovat vastuullisesti Euroopan kalleinta alkoholia. Suomalainen alkoholikulttuuri on siirtymässä humalahakuisuudesta kohti eurooppalaista nautiskelutapaa, ja ministeri tahtoo rankaista siitä koko kansaa. Jälleen kerran hyvin mielenkiintoinen tulokulma. Suomalaiset häpeävät vieläkin kollektiivisesti viinanhuuruista menneisyyttään lähes yhtä syvästi kuin saksalaiset toista maailmansotaa. Tämä näkyi jo (edellisen) kieltolain taustoissa. Jos toistamme melkein sata vuotta sitten tehdyt virheet, edessä on paljon pimeää viinaa, salakuljetusta, vakavia terveyshaittoja ja kuolemia. Kohtuukäyttö loppuisi ja väärinkäyttö lisääntyisi entisestään alkoholin ollessa "kielletty hedelmä". Lisäksi turismi kärsisi tappioita, kun oluen hinta ravintoloissa kipuaisi lähes 10 euroon, yli todella monen ihmisen kipurajan.

Ministeri Huovinen vaikutti SuomiAreenalla vielä tolkulliselta naiselta, joten toivon tämän olleen vain ääneen ajattelua ja keskustelunavaus. Jos ei ollut, niin pyydän arvon ministeriä elämään hetken ihan oikeaa elämää ja vaikka tutustumaan alkoholismiin sairautena. Sen jälkeen ministeri Huovinen voisi tajuta, ettei alkoholin saatavuus tai hinta todellakaan kannusta ryyppäämään Suomessa, edes nyt. Alkoholin liikakäytön syy piilee syvemmällä suomalaisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa, eikä sille ole olemassa tämänkaltaisia helppoja ratkaisuja.

Kirkon kriisi ja Räsäsen Päivi

Tällä viikolla on taas kohahtanut. Räsäsen Päivi on puhunut lauantaina. Puheessa on mainittu abortti, homot, eutanasia, hedonismi, ateismi, lain suhde Jumalan sanaan ja monta eri kohtaa Raamatusta. Heti aluksi voin esitellä teille pari, tässä tilanteessa hyvinkin sopivaa ja iskevää kohtaa kyseisestä kirjasta:

"Miestä ei ole luotu naisesta vaan nainen miehestä, eikä miestä luotu naisen takia vaan nainen miehen takia." (1. Kor. 11:7–8)

"Tyhmyys on nainen, levoton ja yksinkertainen, eikä hän mistään mitään tiedä." (San. 9:13)

Noniin, lopetetaas tämä helppo mätkiminen yksittäisillä Raamatun lauseilla. Ennen kuin kommentoin enempää, on varmaankin soveliasta kertoa omat lähtökohdat kommentointiin. Olen agnostinen ateisti, joka erosi kirkosta pääsiäisviikolla tänä vuonna. Sysäyksenä rajan yli toimi kaveri, joka tulosti eroilmoituksen koulussa. Sitä ennen olin syksyyn 2011 asti enemmän tai vähemmän agnostinen kristitty. Olin jopa isosena ja kokemukseni kirkosta ovat positiivisia, ja mielestäni kirkolla on tärkeä rooli uskovien ihmisten yhteisönä. Arvoiltani olen melko jyrkkä liberaali, ja mielestäni naisen oikeuden aborttiin tai sukupuolineutraalin avioliiton tulisi olla itsestäänselvyys, eikä kiistakappale vuoden 2013 Suomessa, yhdessä maailman sivistyneimmistä yhteiskunnista.

Päivi Räsänen on poliitikko, josta kukaan ei pidä, vaikka hän puhuisi kuinka kiltisti. Hän on 54-vuotias kristillisdemokraatti ja viidesläinen, tyypillinen "kotirouva joka luulee tietävänsä kaikesta kaiken". Räsäsen älykkyyttä en lähde kiistämään, lääkäriksi eivät ennenkään idiootit päässeet opiskelemaan. Maailman muuttumisen ja sekularisaation takia Räsäsen kristinuskoon perustuvat moraalinäkemykset ja arvot, esimerkiksi homouden kipu ja ihmisen moraalin tyhjyys, ovat yhä enemmän marginaalissa ja yhä enemmän kummeksuttavia keskimääräisen suomalaisen silmissä. Eihän puolet kansasta usko edes siihen, että Jeesus olisi Jumalan poika, saati ylösnousemukseen, taivaaseen tai lopun ajan tapahtumiin.

"Tieteellinen todistusaineisto osoittaa vastaansanomattomasti, että homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Ne, jotka väittävät homouden olevan luonnollinen "terve" seksuaalinen variaatio, mitätöivät perhetutkimuksen todistusaineiston poliittisista syistä." -Päivi Räsänen

Mitä Räsänen sitten tekee väärin? Laukoo mielipiteitään julkisesti ja sumeilematta. En ole vieläkään saanut pohdittua, ovatko nämä ulostulot Räsäseltä suunniteltuja provokaatioita, vai erilaisen todellisuuskäsityksen takia suusta pudoteltuja sammakoita. Kristillisdemokraatit saivat esimerkiksi legendaarisen Homoillan jälkeen tuhat uutta jäsentä, ja Räsäsen puheet ovat hyviä puhuttelemaan voimakkaasti uskovia taakseen, mikä saattaa kosiskella esimerkiksi Keskustaa äänestäviä lestadiolaisia. On otettava myös huomioon, että pelkästään lestadiolaisliikkeen piirissä elää arviolta noin 50 000 nuorta, eli potentiaalista äänestäjää. Viime eduskuntavaaleissa Kokoomus sai 599 138 ja Kristillisdemokraatit 118 453 ääntä. Kristillisdemokraattinen puolue tuskin houkuttelee liberaaleja kristittyjä äänestäjikseen, joten puoluetta on luotsattava pari piirua äärikristillisempään suuntaan. Se tekee politiikasta viihdyttävämpää, mutta myös pelottavaa, sillä Suomessa pääsee viiden prosentin puolueen puheenjohtajana sisäministeriksi.

Monet kristityt kaverini tulevat vuorotellen jeesustelemaan (pun intended) sillä, kuinka tyhmää on erota kirkosta Päivi Räsäsen vuoksi. Olen heidän kanssa täysin samaa mieltä aiheesta. Jottei minun tarvitse sanoa tätä kaikkialla, kirjoitan tämän tähän tarpeeksi isolla, jotta jokainen ymmärtää:

Kirkosta eroaminen kohujen jälkeen ei johdu Päivi Räsäsestä tai hänen lausunnoistaan. Eroakirkosta.fi-sivuston palvelussa yleisimmiksi syiksi kerrotaan uskon puute, kirkollisvero tai kirkon väärät arvot (liberaalius/konservatiivisuus)

Tätä faktaa tukee myös tutkimustiedot, joissa vuonna 2011 Jeesuksen ylösnousemukseen uskoi 36%, Jeesuksen jumalalliseen alkuperään 41% ja Jeesuksen toiseen tulemiseen 28% suomalaisista. Joka kohdassa pudotusta vuodesta 1999 oli noin 30 prosenttiyksikköä - siis alle 12 vuodessa. Tähän ei Päivi Räsäsen toiminta paljoa vaikuta, vaikka hän onkin todella hyvä kampanja kirkkoa ja kristinuskoa vastaan.

Kirkosta eroaminen kohun jälkeen johtuu seuraavasta tapahtumaketjusta: 

"Räsänen väitti homoutta sairaudeksi ja vastusti esiaviollista seksiä Raamatun nojalla."
tai
"Veroilmoitus tuli, siellä eriteltiin myös kirkollisvero."
tai
"Kristillisissä yhteisöissä on hyväksikäytetty lapsia."
tai
"Nyt on kristillinen juhlapyhä."
eli yleisesti:
"Uskonto on otsikoissa tai muuten ajankohtainen."
--------------->
"Minähän olen muuten kirkon jäsen, vaikka en usko mihinkään mitä se Hesburgerin kerrosaterian pahvijuttu kaulassa höpöttävä horisee. Kaste ja vihkiminenkin oli vain tapa."
--------------->
"Aika monihan on nyt eronnut ja se on kuulema todella helppoa."
--------------->
"Noin, nyt minä en kuulu enää organisaatioon jonka arvoja en tunnusta, enkä maksa vuosittain satasia siihen kuulumisesta."

Minun mielestäni Päivi Räsänen on älykäs ihminen, jolla on hölmö maailmankuva. Minua kyseinen maailmankuva ei muuten haittaisi, mutta kun sen varjolla tehdään politiikkaa, jolla halutaan rajoittaa toisten ihmisten oikeuksia ja johdetaan suomalaista eduskuntapuoluetta. En halua rajoittaa kenenkään sananvapautta, enkä siksi toivo kristillisdemokraattien kieltämistä uskontopuolueena, mutta uskontoon perustuva poliittinen toiminta on oksettavaa. Maalliset ja hengelliset asiat erikseen. Ja kaikkien uskontojen on oltava samanarvoisia, uskoit sitten Jeesukseen, Buddhaan, Kungfutseen, Lentävään spagettihirviöön tai et mihinkään.

Nuoret ja julkinen tila

Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret rikospaikalla

Tuusulan nuorisotyön päällikkö Sami Paananen hahmotteli tänään Facebookissa ja Twitterissä yhteistyötä ostoskeskusten ja kuntien nuorisotoimien välillä, käyttäen esimerkkinä Järvenpään Prismaa. Samankaltaista toimintaa esiintyy esimerkiksi Lahdessa ja Riihimäellä. 

Heitin keskusteluun ajatuksen: mikä on nuorisotilojen perimmäinen tarkoitus? Virallinen vastaus tottakai on "järjestää nuorille mielekästä tekemistä", mutta onko se vain sitä? Median tapa käsitellä nuoria ongelmana (syrjäytymiskeskustelu, Alppilan tapaus, Kamppigate) höystettynä muun muuassa Vanhempainliiton sota-aika- ja kieltolakisanastoa surutta hyödyntävällä kampanjalla välittää nuorille selkeän viestin, ettei nuoria haluta julkisille paikoille, vaan heitä tulee valvoa suljetuissa tiloissa, kunnes he näyttävät niin paljon aikuisilta, ettei heitä erota keski-ikäisistä.

"Siis että jos vaikka vanhukset kokoontuu S-markettiin juttelemaan, ei me aleta miettiä missä on vanhustyöntekijät tai kouluteta kaupan myyjiä kohtaamaan vanhuksia." (-Jaana Kellosalmi, johtava erityisnuorisotyöntekijä, Tuusula)

Ilmiö ei ole uusi. Koko ihmiskunnan historian ajan uutta sukupolvea on pidetty rappiollisena ja vähintäänkin arveluttavana. Perusta tälle ajattelulle löytyy ihmisen psykologiasta: tultuaan tiettyyn ikään ihmisellä on tapana hirttäytyä tiettyihin ajatuksiin ja toimintamalleihin, ja näiden kyseenalaistaminen aiheuttaa voimakkaan vastareaktion. Onko nuorten "ulkonaliikkumiskiellon" vaatimiseen siis syynä yksinkertaisesti vain nuorten tapa viettää aikaa eri lailla kuin vanhemmat sukupolvet? Entä onko nuorten ongelmien korostaminen vain aikuisten tapa purkaa menetettyä nuoruuttaan? "En todellakaan haluaisi olla nuori, kun ovat noin kamalan holtittomia ja meluavat joka paikassa."

Ehkä juuri tästä syystä myös nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajat ovat melko nuoria, suurin osa alle 40-vuotiaita. Ajatuksellinen kuilu ei tuota ongelmia, ja työntekijöiden oma nuoruus ja vanhempien asenteet muistuvat vielä tuoreina mieleen. Heillä nuorisotyön taustafilosofia on oikea: nuorille tulee järjestää oikeasti mielekästä tekemistä, sosiaalisia kontakteja, modernia yhteisöllisyyttä ja turvallista hauskanpitoa. Toki olen tavannut myös vanhempia, osaavia ja mukavia nuorisotyöntekijöitä, mutta kärjistettynä asiat toimivat noin.

Ajatus nuorten rajoittamisesta nojaa sinäänsä luonnolliseen hoivaviettiin; pahassa ulkomaailmassa, jossa nuori voi kohdata päihteitä, väkivaltaa, rumaa kielenkäyttöä tai vaikkapa typeriä ajatuksia, ei parane nuoren yksin olla, tai tulee Turmiolan Tommi ja noutaa Kikan tai Keijon mukaansa. Samalla vanhemmat toki ovat kännissä kotona (10 litraa puhdasta alkoholia vuodessa per capita), puhuvat maahanmuuttajista ihmisarvoa loukkaavaan sävyyn tai pahimmassa tapauksessa hakkaavat toisiaan.

"Kyllä osa nuorista oikeasti käyttäytyy aika ajoin huonostikin." (-Arto Nätkynmäki)

Olet oikeassa, Arto, niin käyttäytyy. Mutta, mitä aikuiset sitten tekevät? Suurin osa rikoksista on aikuisten tekemiä. Suurimmassa osassa rikoksista aikuinen on myös uhri. Aikuiset huutelevat lastenrattaissa olevia neekerinpennuiksi, aikuiset toivovat nettifoorumilla toisin ajattelevan tulevan joukkoraiskatuksi tai surmatuksi, mahdollisimman julmalla tavalla tietenkin. Se, että nuoret tekevät rikkeitä, ei tee heistä alempia ihmisiä. Voisin jopa väittää, että käyttäytymisen malli tulee osittain myös kotoa. Nuoret myös tuomitsevat toisten nuorten rikokset, samalla lailla kuin aikuiset tuomitsevat toistensa teot. En näe tässä mitään eroa.

Pitäisikö nuorille määrätä siis ulkonaliikkumispakko? Tutustumista muihin ihmisiin ja kulttuureihin, avointa ajatusten vaihtoa, hauskanpitoa, erilaisia elämäntarinoita, kaikenlaisia ystävyyssuhteita ja vaaroja pieninä annoksina, jotta niistä oppii selviämään. Jos Vanhempainliitto kampanjoisikin: "myöhään liikkuminen ulkona satunnaisin väliajoin altistaa lapsesi tilanteille, joissa hän voi oppia puolustautumaan tai kieltäytymään", olisiko siinä mitään ideaa? Tynnyrissä kasvattaminen on suurempi vaara, kuin ulkona kuuden jälkeen liikkuminen. Näkeehän sen jo siitä, millaisia päätöksiä näiden "oman tiensä kulkijoiden" puolesta tehdään.